Boudoir- ja dudeoirkuvaukset
Boudoir- sekä miesten vastaavat eli dudeoirkuvaukset ovat aistikkaita, sensuelleja ja rohkeitakin kuvauksia, joilla on iso voimaannuttava vaikutus sisimpään ja positiiviseen kehonkuvaan. Vaikka naisten boudoir-kuvaukset ovat tulleet viime vuosina tunnetuiksi, miehille suunnattu dudeoirkuvaus on edelleen melko tuntematon. Dudeoir-kuvaus ei ole pelleilyä tai karrikoitua maskuliinisuutta. Se on pysähtymistä itsen äärelle – joskus ilkosillaan, mutta aina omilla ehdoilla. Se voi olla huomenlahja rakkaalle, mutta ennen kaikkea se on lahja itselle. Usein kuvauksessa purkautuu vuosien itsekritiikki tai häpeä, joka liittyy siihen, miltä 'miehen pitäisi näyttää. Saat tutustua rauhassa itseesi, omaan kehoosi ja minä rentona sekä turvallisena kuvaajana luon sinusta tarinaa valokuvan voimin. Kuvaukset toteutetaan monesti vähäpukeisena, mutta itse saat päättää tämän. Ne sopivat huomenlahjakuviksi, syntymäpäivä- sekä joululahjaksi niin itselle kuin rakkaimmalle. Nämä ovat myös erittäin hyvä osa polttariohjelmaa.
Toivottavasti kuvani saavat tunteita aikaan
Jos tykkäsit kädenjäljestäni, niin ota yhteyttä. Mielelläni kuvaisin sinun sieluasi ja näyttäisin kuinka kauniilta/komealta me jokainen näytetään ihan omana itsenämme





















